Historian niitit ovat pieniä puusta tai pehmeästä materiaalista valmistettuja nastoja, ja metallirunko saattaa olla nykyisen niitin esi-isä.
Ei ole epäilystäkään siitä, että ne ovat tunnettuja metalliliitosten menetelmiä, jotka juontavat juurensa tähän mennessä muovattavan metallin käyttöön. Esimerkiksi pronssikaudella egyptiläiset niittasivat kuusi puista tuulettimen runkoa uritettujen pyörien ulkopuolelle niiteillä, ja kreikkalaiset valasivat onnistuneesti suuria patsaita pronssista ja niittasivat sitten osat yhteen. Vuonna 1916, kun brittiläisen lentokonevalmistaja H. V. White hankki patentoidun sokkoniitin, joka voidaan niitata toiselta puolelta, on tuskin odotettavissa, että niittiä käytetään laajalti nykyään.
Ilmailu- ja avaruusteollisuudesta toimistokoneisiin, elektroniikkaan ja leikkikenttävälineisiin, tästä sokkoniitistä on tullut tehokas ja kestävä mekaaninen liitäntämenetelmä. Onttoja niittejä käytetään enimmäkseen hevostyökalujen valmistukseen tai huoltoon, ja kun ontto niitti keksittiin, se ei ollut kovin selvää, mutta laite keksittiin 800- tai 900-luvulla.
Niittaava hevonen, kuten naulalla varustettu hevosenkenkä, vapautti orjat raskaasta työstä, ja niitti käynnisti myös monia tärkeitä keksintöjä, kuten rautapihdit kupari- ja rautatyöntekijöille sekä lampaanvillan ja sakset. Yleisesti käytettyjä niittejä ovat R-niitit, viuhkaniitit, ydinniitit (ydinniitit), puuniitit, puoliympyrän pää, litteät, puoliontot niitit, umpiniitit, uppokantaiset niitit, ydinniitit ja ontot niitit, joita käytetään yleensä niitattujen osien yhdistämiseen niiden omalla muodonmuutoksella. Kylmäniittauksessa koko on yleensä alle 8 mm, lämpöniittauksessa suurempi. On kuitenkin olemassa poikkeuksia, kuten tiettyjen lukkojen tyyppikilpi, jotka niitataan niitin ja lukon rungon reiän vaikutuksesta.
Julkaisun aika: 26.11.2020